Chanda, "joka päivä on armo uus"!

Ei muutama villi päivä tuhoa kaikkea tuota työtä, jonka olet jo tehnyt. Oletko muistanut tai pystynyt syömään säännölliset kunnon ateriat? Se on vanha virsi, mutta tosi, vaikka kaikissa olosuhteissa ei ole helppo toteuttaa.

Älä soimaa itseäsi, se ei tee hyvää. Pää pystyyn vaan!

Noin valtavan työn kun olet jo tehnyt, mitä ticker näyttää, eihän se ole ihme jos elimistö välillä potkii vastaan ja huutaa menetettyjä kaloreita takaisin. Ne meidän kivikautiset syömävaistot - henkiinjäämisvaistot muinaisen jatkuvan nälänhädän aikoina - ne ei ymmärrä mikä meille on nykyajassa parasta.

Samaa mieltä Budgien kanssa. Chanda, olet huipputyyppi! Olet päässyt vaikka kuinka pitkälle jo. Övereiden jälkeen on tosi vaikea palata kurinalaiseen elämään, mutta uskon että sinä jos kuka pystyt siihen. Yritä pitää yksi päivä ilman sokeripitoisia syömisiä, siitä se lähtee!

Kerron vielä tässä yhden itseni yllättäneen jutun, kun on hetki aikaa odotellessani lasta mukaan lenkille.

Olen nimittäin aina vähän ihmetellyt aikuisia ihmisiä, jotka syövät tuhottomasti makeaa. Esim. tuttavani, pahasti ylipainoinen, saattaa pienen automatkan aikana vetää 400g karkkipussin tuosta vaan eikä tunnu missään. Itse antaisin ylen jos joutuisin syömään puoliakaan tuosta. Ajattelin siis, että on heillä itsekontrollissa pahasti vikaa.

No, kävi ilmi yksi asia. Olin äsken teetättänyt sellaisen dna-testin (23andme) josta käy ilmi kaikenlaista, lähinnä mistä päin esi-isät ovat kotoisin. (Minulla 99,3% Suomesta, yllätys ) Testi kertoo kuitenkin useista muistakin asioista, kuten silmänväristä, maistaako karvaan, ihonväristä, lihastyypistä, onko korvavaikku tahmeaa tai murenevaa... heh heh.. mutta yksi asia yllätti. Geeneistä näkee sellaisenkin asian, kuin "do you prefer sweet or salty snacks" eli naposteletko mielummin makeaa vai suolaista. Ja minun tuloksissani se oli: suolaista.

Minulla ei toisin sanoen ole mitään edellytyksiä ymmärtää, että toisella voi todellakin olla luonnostaan paljon suurempi himo makeaan.

Ja jos näin on asian laita, imelälle persolle voi ehkä ollakin viisainta pidättäytyä voimallisemmin makeasta, jos se on ongelmallista. Itse olin aina ihmetellyt näitä "sokerilakkoja" aikaisemmin.

Sama asia toimii tietysti alkoholin suhteen ja sen olin jo jotenkin ymmärtänytkin. Alkoholikin on addiktoivampaa toisille kuin toisille ja se on hyvin pitkälle geneettinen juttu.

Budgie, tuo DNA-testi kuulostaa varsin mielenkiintoiselta. Onko se joku sellainen, jonka kuka tahansa voi teetättää?

Ja sen sisältö on mielenkiintoinen. Itse tykkään ehkä ensisijaisesti makeasta ja suklaa varsinkin on aina ollut minulle suuri herkku. Onpa joku joskus kutsunut minua suklaaholistiksikin ja ihan syystä. Mutta iän myötä makutottumukset ovat muuttuneet ja nykyisin tykkään sekä makeasta että suolaisesta Eli kaikki herkut menevät. Tosin olen myös joskus pohtinut, että niille kaikille yhteisenä tekijänä on rasva. Suklaassa on paljon rasvaa samoin kuin sipseissä, ranskalaisissa sekä pihveissä ainakin sen jälkeen, kun niihin lisätään hyvä pippurikastike tms. Ja salaatitkin ovat aivan ihania hyvän kastikkeen kanssa (yleensä joku muu kuin se vähäkalorisin kastike). Eli yritä tässä sitten laihtua

Heräsin tänä aamuna ihan liian aikaisin ja pohdiskelin omia syömisiäni yms. asioita ja päädyin hiljalleen siihen, että taidan pyrkiä olemaan itselleni tässä kohtaa armollinen. Meillä on oikeasti johonkin 7.8., asti varmaan joka viikonloppu joku meno ja välillä viikollakin. Kaikkiin kuuluu enemmän tai vähemmän hyvät ruuat ja juomat. Kuinka pitkään sitä ihminen jaksaa kieltäytyä. Varsinkin kun tiedän ja tunnen itseni ja tiedostan sen, että jos pyrin liian pitkään elämään tiukasti, niin sitten jossain kohtaa kuitenkin tulee mässäiltyä. Eli jos ottaisikin tässä kohtaa (sinne 7.8. asti) sellaisen strategian, että elämästä saa kohtuudella nauttia ja liikkuakin pitää. Tämä sellaisella ajatuksella, että melkein kaikkea saa maistaa (ok, ei ole pakko ostaa sitä isointa 500 kalorin suklaakuorrutettua jäätelöä vaan sen voi korvata vähän pienenmmällä jne.), mutta annoskokojen pitää olla kohtuullisia ja joka päivä pitää liikkua jotenkin. Aina ei ole pakko kävellä sitä kahta tuntia, mutta kun pitää siitä kiinni, että kaikki alle 10km:n matka tehdään fillarilla tai kävellen, niin kyllä sekin jo pakottaa liikkumiseen. Mieskin meni ja hankki itselleen uuden fillarin, joten pyöräilyä pitää nyt harrastaa

Tsemppiä kaikille ja toivottavasti viikonlopusta tulee aurinkoinen!

------------------
Pihkura Yritin päivittää tuon allekirjoituksessa olevan painoseurannan ajantasalle, kun tällä viikolla on tullut takapakkia, eikä järjestelmä suostu näyttämään sitä todellista tilannetta. Yrittääköhän tuo viestittää jotain...
Jaha, nyt tuo allekirjoitus sitten mystisesti päivittyi.

Hämmästyttäviä asioita paljastuu dna-testissä! Ja totta, meillä ei ole mitään mahdollisuuksia ymmärtää toisten ihmisten käyttäytymistä. Ei syömisen sen enempää kuin minkään muunkaan asian suhteen. Sen olen elämäni varrella oppinut.

Mulla on ehdottomasti se makean herkun geeni, tuon tuttavasi karkinsyönti on ollut mulle ihan arkipäivää. En kyllä tiedä onko se geeni vai geenivirhe, koska tietääkseni kukaan muu suvussa ei ole tällainen karkkisyöppö. Muistan kyllä, miten se alkoi. Sisko oli muuttanut Tanskaan, ja toi kotona käydessään mulle, pikkusiskolle, laivalta kokonaisen laatikollisen lakupaloja ja jättimäisen suklaalevyn. En ollut koskaan omistanut niin paljon karkkia. Huomasin, että ne maistuvat ihanalta yhdessä, ja söin kunnes tuli huono olo. Ja kun olo vähän parani, söin taas kunnes tuli huono olo. Olin noin 10-vuotias. Silloin en kyllä vielä alkanut lihoa, mutta oli eka karkkiöveri. Varmaan aika tärkeä, koska muistan sen vielä 50 vuotta myöhemmin. Olisiko nyt helppo alkaa syyttää siskoa tästä kaikesta? Pitääkin ottaa puheeksi, hän tulee ensi viikolla käymään.

Budgie mäkin olen tuon tehnyt. Mielenkiintoista sieltä joo löytyy. Lyön sut kyllä sillä, että olen 99,8 % suomalainen, selittää paljon mun geeneistä. Onhan se hienoa oppia juttuja itsestä, mutta tieto lisää myös tuskaa. Esim ne alttiudet sairastua tiettyihin sairauksiin. Toki haluan uskoa, että kaikkeen voi jotenkin vaikuttaa...

Tsemppiä meille kaikille. Sekä makeansyöjille, että suolaisille.

Kävin muuten aamulla kaupassa ja siellä silmiini osui maapähkinävoi. Olen laittanut pienen palan voita mun iltapuuroon, nostamaan hieman kaloreita ja selviämään yöstä. ... Nyt sitten ajattelin kokeilla tuota sinne. Että onko se kaikki hypetys aiheellista. Ainakin siinä on rasvan lisäksi proteiinia... Eli voita parempi. Ehkä, en ole vielä varma,

Kaneli, sen testin saa ostaa itselleen ihan kuka vaan, netistä löytyy. Hinta on vähän suolainen mutta tarjouksiakin kuulema on jos vaikka firman fb-sivuja seuraa. Enemmän tietoja saisi jos ottaisi omia vanhempia tarkasteluun myös.

Löysis, en olisi uskonut että joku olisi voinut olla vielä suomalaisempi kuin minä! Onnittelut mutta oli minulla sentään 0,1% kaakkois-aasialaista! Ainoa erikoisuus koko hemmetin genomissa! Miehelläni oli sentään useampi prosentti north-western europeania, jopa pätkä kromosomia itäeurooppalaista. No moinen eksotiikka oli ymmärrettävää, koska hänen isoäitinsä oli suomenruotsalainen.

Monella on varmaan makeaöverimuisto. Muistan jo edesmenneen, 30-luvun lopulla syntyneen tätini kertoneen, että kun heillä ei koskaan ollut mitään makeaa, hän meni ja osti ensimmäisillä tienesteillään kaupasta purkin siirappia ja söi sen heti kokonaan. Siitä seurasi kyllä heti armoton pahoinvointi heti ensimmäisen navetan takana. Ja se siitä siirapista. Yöökk...

Siinäkin, muinaiset kivikautiset geenit puhuivat. Kun ruokaa tai herkkua löytyi, se piti lotaista heti...

Vielä lisäys tuohon maapähkinävoijuttuun. Se kun ei mynnähdä niin nopeasti kuin muut levitteet, niin se on erityisen kätevä eväsvoileivissä.

Ja Kaneli, sun kesän herkkupäivien lähestymisstrategia kuulostaa just hyvältä!

Mä oon taas itse enempi suolaisen perään kuin makean. Irtokarkit ja muut saa aikaan vaan äklötyksen. Jos jotain makeaa pitää syödä niin sitten lakritsia tai salmiakkia eli aika suolaisen puolelle nekin menee. Mies on taas enempi makean perään enkä aina ymmärrä miten voi syödä niin paljon herkkuja vaikka normaalipainoinen onkin.

Se on vaan toisinaan huvittavaa, että jos ylipainoisena kieltäydyt makeasta niin heti jotenkin ajatellaan et mitä läski siinä yrität huijata. Kaikki ei tajua, että on se ylipaino voinut tulla muullakin kuin pelkillä herkuilla

Mulla on ollut nyt jotain ihme tunnottomuusoireita jaloissa ja alan ihan oikeasti kohta huolestumaan onko mun laskimoissa tai valtimoissa jotain vikaa. Mitään kipuja ei ole ollut, lähinnä vai semmosta puutuneisuuden tunnetta. Ajattelin kokeilla jos tukisukista olisi jotain hyötyä.

Kiitos kannustavista sanoistanne!

Minä taidan olla makean perään, jos tuohon DNA-testi juttuun miettii. Tai, en taida vaan olen. Minullekin on tuttua tuo, että kevyesti menee se kaksi suklaalevyä kerralla ja siihen päälle jäätelöä tai jotain muuta imelää. Nykyään en pysty syömään ihan noin paljoa kerralla, mutta lähellähän se oli tuossa yksi päivä. Illan makasin yksin sohvalla, ja itkua tihrustin, kun vatsaan koski niin kovasti. Kyllähän minä suolaisestakin pidän, joskus iskee himo johonkin tosi suolaiseen. Sipseistä en juurikaan tykkää, enkä kyllä salmiakistakaan. Jotain "oikeaa" suolaista ruokaa tekee silloin mieli.

Eilinen oli vielä överipäivä, mutta tänään olen syönyt kohtuudella. Eilen kävin kuitenkin salilla, ja tänään vaivaiset kolmisen kilometriä kävelemässä. Onhan tässä vielä päivää jäljellä. Totesin tuossa kuinka hidas kävelijä minä olen. Täältä löytyi joku ketju, jossa aloittaja oli kysellyt ihmisten kävelymatkaa tunnissa. Valtaosa oli vastannut kuutta kilometriä (tai sillä ekalla ketjun sivulla, en pystynyt lukemaan eteenpäin, kun epätoivo iski), mutta minullapa meni 40 minuuttia 2,8km:n kävelyyn. Tosin välillä täytyi käydä kotona vessassa ja äitini tuli vastaan matkalla, niin hetken aikaa hänen kanssaan puhuin.

Kuinka teillä, millaisen matkan kävelette tunnissa?

Olen tänään juonut vettä paljon. Vatsa on toiminut ihan eri tavalla, paljon paremmin kuin moneen monituiseen päivään. Nyt ajattelin syödä makaronilaatikon lopun. Tein sitä jo keskiviikkona, niin joutaakin jo pois sitä syömään.

Eilen kun oli överipäivä, leivoin pullaa. En leivo enää pitkään aikaan, koska minähän syön kaiken itse, jos en saa kahviseuraa itselleni. Siskoni sentään kävi kahvilla, hän kysyi, paljonko on painoa pudonnut. Vastasin rehellisesti. Hän kysyi, että kuinka ne kilot ovat lähteneet. Vastasin, että osa kuin itsestään ja osan eteen olen kyllä tehnyt töitäkin.