Kävin katsomassa Saariaho-dokumentin. Hieno, liikuttava. Suomalaisen naisen suursaavutus hänen elämäntyönsä. Dokumentti selkeä, informatiivinen, ja jos ei ole tottunut siihen musiikkiin, kuten minä en ainakaan ole, niin silti koskettava.
Yleisö istui hiirenhiljaa viimeiseen lopputekstiin asti. 
Elokuva oli vain puolentoista tunnin mittainen, mutta ei tuntunut yhtään lyhyeltä vaan hyvin täyteläiseltä.
Lis. Elokuvassa kerrottiin, että Tarkovskin Solaris oli Saariahon lempielokuva.

Viimeksi luettu: Joel Haahtelan Yö Whistlerin maalauksessa. Pienoisromaani.
Erikoinen, muttta varmaan hyvin haahtelamainen kertomus. Vaikuttaa silti että uskonnollinen vaikutus lisääntyy klrja kirjalta. Tällä kertaa hän on erikoisesti perehtynyt myös kauniisiin trooppisiin perhosiin ja perhostenkeräämiseen.
Haahtela on tuottelias kirjailija, psykiatrian erikoislääkäri. Hänet on vihitty ortodoksikirkon ensin lukijaksi ja 2021 myös diakoniksi, mikä on pappeuden ensimmäinen askel wikipedian mukaan.

Luin äskettäin hänen kirjansa Jaakopin portaat uudestaan. Jäännöksettömän hieno ja jotenkin ehkä maalaisakan makuun vähemmän kikkaileva.
Toisaalta hän ehkä Waltarin tavoin kirjoittaa samaa kirjaa yhä uudestaan, tosin paljon lyhyempänä.

Voimia sinulle menneisyyden selvittämiseen! Olet oikeassa, tuon halvempaa terapiaa ei saa mistään ja olo kevenee ihan konkreettisesti.

Kävin lähikinossa katsomassa ikäkausileffan meille haudan partaalla hoippuville: The Last Bus. Vanha jo raihnainen mies matkustaa halki Brittein saarten tai sen osan kuljettaen vaimonsa tuhkaa mukanaan.
Elokuva oli normaalimittainen, noin puolitoista tuntia.
Esitysaika popup-kinossa oli iltapäivä ja yllättävän paljon oli harmaapäistä katsojajoukkoa.
Seuraavalla esityskierroksella tulossa tyttöelokuva ikivanhoista varmaan 80+ -naisista. Kolmen tytön laulutrio matkustaa Britanniasta Lourdesiin ihmettä hakemaan. Yksi heistä on kuivan huumorin mestari Maggie Smith, joka siis vielä elää.
Traileri houkutteli: Yksi kotiin jääneistä aviomiehistä on tulossa ruokakaupasta. Naapuri kysyy, missäs rouva on. Lähti Lourdesiin, mies vastaa. Ihme on jo tapahtunut, naapuri sanoo tarkoittaen sitä, että mies on käynyt ruokaostoksilla.

Kuka tekisi elokuvia jotka olisivat kuin Haahtelan kirjat? Tarkovski on kuollut. Onneksi meillä on Härö!

Lähi-idän äskeisimpien 5000 vuoden historiasta ja valokuvauksesta kiinnostuneena seurasin innolla verkkaista belgialaista arte-dokumenttia, jonka Teema lähetti eilen.
Dokumentti Irakin näkymätön kauneus kertoi "irakilaisen valokuvaukssen isän" Latif Al Anin matkasta seuduille, joita hän kuvasi vuosikymmeniä sitten, etelän suoarabien asuinseudusta pohjoisen Mosuliin.  Juuri mitään siitä kauneudesta ei toki ollut jäljellä miehitys- ja terroristien sotien jäljiltä. Lohduton kuvakertomus  oman hirmuhallitsijan ja ulkopuolisten ryöstöretkistä. Hienoja kuvia Kaksoisvirtain maan raunioilta.